Muovi edustaa kerskakulttuuria, suomalaisfirmalta vaihtoehto muovihaarukoille!

04.07.2019

Kesän hyvä uutinen - nimittäin, että puukuidusta tehdään meillä Suomessa kertakäyttöaterimia ensimmäisenä maailmassa mittavasti. 

Akvila_puukuitu_aterimia.jpg

Puukuituaterimien hiilijalanjälki on jopa 80 % pienempi kuin tavanomaisesta öljypohjaisesta muovista valmistettujen perinteisten kertakäyttöaterimien. 

Muovi edustaa kerskakulttuuria. Näin Akvila Oy kertoo. Se voidaan hyvin korvata muilla materiaaleilla. Vanupuikot, haarukat, veitset, mehupillit, tops-puikot, kaljamukit ovat syntilistalla kärkipäässä. EU:ssa muovisten kertakäyttötuotteieiden arvioidaan kattavan noin 86 % EU:n rannoille ajautuvasta roskasta.

No samaan aikaan meillä asennetaan tekonurmea yhä enemmän ja enemmän kun halutaan paremmat liikuntaolosuhteet. Tavisnurmen hoito on kuulemma liian työlästä ?? 

Mikromuovi on mikroskooppisen pieniksi kappaleiksi hajonnutta muovia, mikä on riski luonnossa. Lähteekö tekonurmesta mikromuovia? Nurmen täyttöaine on autonrenkaista rouhittua kumirouhetta. Se aiheuttaa mikromuovia. Joten tekonurmelle iso EI!

paivankakkara_mehili.jpg
23.03.2024Rauhallista Pääsiäisaikaa kaikille!
11.03.2024Pääsiäinen 2024 - paaston jälkeen virvotaan varvotaan tuoreeks terveeks!
10.03.2024Onnellisuus on ikioma voimavara ja arjen resurssi!
07.03.2024Nimen muistaminen on toisen arvostamista!
01.03.2024YKSINÄISYYS on voimakkaasti eriarvoistava ja yhteiskunnallisesti kallis asia!
14.02.2024Iloista ystävänpäivää 💝
08.02.2024Talvipyöräily on myös sinun juttusi muutaman vinkin luettuasi ja eikun tuumasta toimeen.
07.02.2024Taidenäyttelyihin museokortilla - kaikkien aikojen kortilla!
06.02.2024Voiko presidentin valita arpomalla?
06.02.2024Laskiaisena lasketaan mäkeä ja juodaan kaakaota!

Siirry arkistoon »