Tampereen keskustorilla kahvitellaan kesällä kirkossa!

05.03.2021

Tampereen Keskustorille tulee uusi paikka, jossa voi juoda kahvit

Keskustorilla sijaitseva Vanha kirkko haluaa avautua ohikulkijoille. Kahviosta myydään ehkä myös lounasta.

Vanhan kirkon salin kulmaan tuleva kahvio havainnekuvassa.

Vanhan kirkon salin kulmaan tuleva kahvio havainnekuvassa. ­

Keskustori on Tampereen vireä, houkutteleva ydin. Torin keskeisin rakennus, Vanha kirkko, on kuitenkin paikka, jonka ovea harva ainakaan huvikseen avaa.

Tilanne on muuttumassa. Tampereen seurakuntayhtymä on remontoimassa kohta 200-vuotiasta puukirkkoa aiempaa avoimemmaksi kohtaamispaikaksi.

Luvassa on uudenlainen kirkkotila. Nykyaikaan astutaan muun muassa äänentoiston, valaistuksen ja turvajärjestelmien osalta.

Satunnaisille ohikulkijoillekin on luvassa jotain uutta. Kirkosta puretaan pois peräti 26 penkkiriviä, jotta tilaan saadaan noin 50-paikkainen kahvio.

– Viimeistään keväällä juodaan avajaiskahvit, Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen uskoo.

Vanha kirkko (Tampere) – Wikipedia

11.04.2024Kevään riemua ja kaihoa runomuodossa
07.04.2024Onnellisuus on ikioma voimavara ja arjen resurssi!
04.04.2024Kiusatuksi joutuminen satuttaa syvältä.
30.03.2024YKSINÄISYYS on voimakkaasti eriarvoistava ja yhteiskunnallisesti kallis asia!
23.03.2024Rauhallista Pääsiäisaikaa kaikille!
11.03.2024Pääsiäinen 2024 - paaston jälkeen virvotaan varvotaan tuoreeks terveeks!
07.03.2024Nimen muistaminen on toisen arvostamista!
14.02.2024Iloista ystävänpäivää 💝
08.02.2024Talvipyöräily on myös sinun juttusi muutaman vinkin luettuasi ja eikun tuumasta toimeen.
07.02.2024Taidenäyttelyihin museokortilla - kaikkien aikojen kortilla!

Siirry arkistoon »