Nimen muistaminen on toisen arvostamista!

07.03.2024

Etu- ja sukunimiä koskeva laki uudistuu. Tulevaisuudessa lapselle voisi valita neljä etunimeä ja entistä kansainvälisemmät nimet hyväksyttäisiin, ehdottaa oikeusministeriön työryhmä.

iloiset_likat.jpg

Aamulehden kolumnisti pohti pilke silmäkulmassa nimien merkitystä:

”Minäkin muistan satatuhatta nimeä, mutta en, kenelle ne kuuluvat.

Siksi on lohduttava muistaa, että kirkkoherramme Sakari Ruben Simeon Leevi Juuda Isaskar Sebulon kutsuu rouvaansa rakkaaksi, kun ei muista tämän nimeä.”

Sinulla ja minulla, jokaisella meillä on nimi. Olli, Matti, Kirsti, Irma. Nimestä meidät tunnetaan, nimeltä meitä puhutellaan. Kun joku sanoo nimeni, tiedän, että hänellä on asiaa. Käännyn hänen puoleensa ja vastaan hänelle. Nimen muistaminen on toisen arvostamista.

Jeesus sanoi: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle.”

Mitä tämä tarkoittaa? Mikä on Jumalan nimi  Vanhassa Testamentissa on kertomus Mooseksen ja Jumalan kohtaamisesta erämaassa. 2. Moos. 3: ”Moosekselle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses kysyi Jumalan nimeä. Jumala sanoi hänelle: "Minä olen se, joka olen." Jumala sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'"

"Minä olen se, joka olen.” Tämä oli Jumalan nimi. Sen Mooses sai kuulla, ei muuta. Jumala ilmoitti olevansa olemassa, mutta ihminen ei tarkemmin häntä voinut tuntea. Jumala säilyi tuntemattomana, pelottavanakin.

Mutta Jeesus sanoi: ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi.” Mitä Jeesus tällä tarkoitti? Oliko hänellä parempaa tietoa Jumalasta kuin aikoinaan Mooseksella?

Oli. Jos olet lukenut Johanneksen evankeliumia, olet varmasti törmännyt moniin kohtiin jossa Jeesus puhuu itsestään: ”Minä olen.”

"Minä olen tie, totuus ja elämä.”

"Minä olen hyvä paimen.”

"Minä olen maailman valo.”

”Minä olen ylösnousemus ja elämä.”

Kun Moosekselle Jumala sanoi: "Minä olen se, joka olen.”, niin Jeesus ilmoitti tarkemmin kuka ja millainen Jumala oli. Itse asiassa Jeesus ilmaisi olevansa yhtä Jumalan kanssa.

Useassa kohdassa Jeesus puhuu tästä yhteydestä isäänsä. ”Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän. Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh 10).

Edelleen, Jeesus kertoi, mistä oli lähtöisin: ”Minä olen tullut sinun luotasi… sinä olet minut lähettänyt. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun.” Näin Jeesus totesi rukoillessaan Isää.

Jeesus on ilmoittanut meille Jumalan, Isänsä nimen. Tämä tarkoittaa, että Jeesuksessa näemme Jumalan kasvot. Johanneksen evankeliumin alussa todetaan:

”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1)

Vanhassa Testamentissa Jumala oli saavuttamaton. Hän ilmestyi palavassa pensaassa, mutta ei ilmoittanut nimeään ihmiselle.

Uuden Testamentin Jumala on ihminen, Jeesus Kristus. Hänessä katselemme ihmiseksi tullutta Jumalaa. Hän on täynnä armoa ja totuutta.

Nimeltä kutsuttu

Tässä on vauvan potkupuku. Se annetaan perheille, jotka vastaavat kastetta koskevaan palautekyselyyn. Potkupuvussa on sydämen kuva ja siinä lukee: ”Nimeltä kutsuttu!”

Puku kertoo siitä, miten jokainen vauva on Jumalalle rakas. Hän on Luojalle nimeltä kutsuttu. Kasteessa hänet kutsutaan nimeltä Vapahtajan opetuslapseksi, Kristuksen kirkon jäseneksi.

Lapsi on vanhempiensa lapsi. Äiti ja isä miettivät sopivan nimen lapselle. Tuosta nimestä hänet tunnistaa ja tuo nimi on osa hänen identiteettiään.

Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun

Mutta kastettu on myös Jumalan lapsi. Myös Kaikkivaltias on hänet nimeltä kutsunut. Hänellä on Isä suurella iillä, se suurin ja viisain. Siksi kastejuhlassa luetaan usein Jes. 43:

”Näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel:

-- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.

Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”

Pieni vauva on kiinni äidissään. Hänellä ei ole vielä erillisyyttä. Vauva on pitkään äidin tai jonkun muun hoidon varassa.

Äiti on kyselytutkimuksen mukaan suomen kaunein sana. Jokaisella äidillä on nimi. Se nimi pysyy muistissa koko elämän. Tänään, äitienpäivänä muistamme äitiä. Kiitämme hänestä. Siunaamme häntä.

Jumalasta puhumme Isänä. Mutta yhtä hyvin hän voi olla äiti. Jes. 33: ”Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan, sanoo Herra Jumala.”

Evankeliumissa Jeesus lupaa: ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.”

Aika turvallinen lupaus. Vapahtaja rukoilee sinun ja minun, kaikkien meidän puolestamme. Hän muistaa meitä nimeltä.

Jeesuksen lupaus ei tarkoita, että olisimme paremmassa turvassa kuin muut ihmiset. Ei, meille tapahtuu yhtä lailla pahoja asioita. Ystävä, läheinen, puoliso voi kääntää selkänsä ja hylätä. Toinen ihminen saattaa lopettaa kutsumasta minua nimeltä. Voin myös itse unohtaa oman nimeni.

Mutta Jumala ei unohda. Hän muistaa jokaisen nimeltä. Vapahtaja tuntee omansa nimeltä. Hän lupaa: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät, maailman loppuun asti.”

Tämän turvan varassa on levollista elää ja kohdata elämän epävarmuuden ja sen tuomat pelot. Tämän turvan varassa on turvallista kohdata kuoleman arvoitus.MustatRuusut.jpg

Kaikkivaltias lupaa: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” Tänään uskomme, että tämä tapahtui kunnioitetun presidenttimme Mauno Koiviston kohdalla. Hyvä ja armollinen Jumala kutsui palvelijansa nimeltä ikuiseen kotiin.

Presidentti Mauno Henrik Koivisto (25. marraskuuta 1923 Turku – 12. toukokuuta 2017 Helsinki)

Tuomiorovasti Olli Hallikaisen saarna Kalevan kirkossa, Tampereella 14.5.2017

23.03.2024Rauhallista Pääsiäisaikaa kaikille!
11.03.2024Pääsiäinen 2024 - paaston jälkeen virvotaan varvotaan tuoreeks terveeks!
10.03.2024Onnellisuus on ikioma voimavara ja arjen resurssi!
07.03.2024Nimen muistaminen on toisen arvostamista!
01.03.2024YKSINÄISYYS on voimakkaasti eriarvoistava ja yhteiskunnallisesti kallis asia!
14.02.2024Iloista ystävänpäivää 💝
08.02.2024Talvipyöräily on myös sinun juttusi muutaman vinkin luettuasi ja eikun tuumasta toimeen.
07.02.2024Taidenäyttelyihin museokortilla - kaikkien aikojen kortilla!
06.02.2024Voiko presidentin valita arpomalla?
06.02.2024Laskiaisena lasketaan mäkeä ja juodaan kaakaota!

Siirry arkistoon »