Koululaiset kesälomille juhannuksena

06.02.2018

Siirtyvätkö koulujen kesälomat myöhemmäksi?Koululaiset_reppuineen.png

Rehtoreiden esityksen mukaan kesälomien alkua voitaisiin siirtää paria viikkoa nykyistä myöhemmäksi.

Ajatus koulujen kesälomien siirrosta paria viikkoa nykyistä myöhemmäksi on noussut jälleen esille. Tällä kertaa asialla on ruotsinkielinen rehtoreiden yhdistys.

Södra Finlands svenska rektorsförening ry:n hallitus on tehnyt kansalaisaloitteen, jossa ehdotetaan lukuvuoden koulutyön päättämisajankohdan siirtämistä peruskoulussa ja lukiossa.

Aloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se saa tarvittavat 50 000 nimeä taakseen. Maanantaiaamuna aloitteen oli allekirjoittanut 3 900 ihmistä, uutisoi AL 5.2.2018

Myös Tampereen pormestari Lauri Lyly on heti tuoreeltaan antanut ajatukselle tukensa.

–Tässä on ehdotus, jota pitäisi viedä eri tahoilla eteenpäin, Lyly sanoo.

–Tampere on avoin eri ammattilaisten uusille avauksille. Voisimme olla tässäkin asiassa kokeilukaupunki.

Lylyn mukaan kaupunki on saanut asiasta useita yhteydenottoja. Lyly tähdentää, että uudistus olisi mahdollista toteuttaa, kunhan opintopaikkojen yhteishaku ja valintamenettelyt saataisiin sopimaan siirron kanssa yhteen.

–Nykyistä myöhemmin alkava kesäloma toisi joustoa myös kesäisin työskentelevien perheellisten tilanteeseen.

Rehtorit perustelevat ehdotustaan sillä, että Suomen alkukesä on usein kylmä ja sateinen, kun taas loppukesän sää on usein lämmin ja aurinkoinen.

Siirtämällä koulujen päättäjäisiä parilla viikolla eteenpäin oppilaiden kesäloma saataisiin osumaan lämpimämpään osaan kesää.

Rehtoreiden esityksen mukaan lukuvuoden koulutyö voitaisiin päättää viikon 24 viimeisenä arkipäivänä nykyisen viikon 22 asemesta. Esimerkiksi kuluvana vuonna viikon 24 viimeinen arkipäivä on lauantai 16. kesäkuuta. Sitä seuraavana viikonloppuna on jo juhannus.

Lomien siirto on ollut aiemminkin esillä useita kertoja

Viime vuonna Suomen lukiolaisten liitto kysyi, miksi Suomessa koulut alkavat, kun kesä on parhaimmillaan. Myös Keski-Euroopassa elokuu on yleisin kesälomakuukausi.

Lomien siirto onkin saanut kannatusta matkailualalta. Koulujen alkaminen hiljentää kotimaan matkailun heti elokuun alussa. Monet matkailupalvelut supistuvat ja osin sulkeutuvat kokonaan juuri, kun ulkomaiset matkailijat Suomessa eniten liikkuvat. Sesongin pidentäminen loppupäästä olisi Suomen matkailuelinkeinolle tärkeää.

11.04.2024Kevään riemua ja kaihoa runomuodossa
07.04.2024Onnellisuus on ikioma voimavara ja arjen resurssi!
04.04.2024Kiusatuksi joutuminen satuttaa syvältä.
30.03.2024YKSINÄISYYS on voimakkaasti eriarvoistava ja yhteiskunnallisesti kallis asia!
23.03.2024Rauhallista Pääsiäisaikaa kaikille!
11.03.2024Pääsiäinen 2024 - paaston jälkeen virvotaan varvotaan tuoreeks terveeks!
07.03.2024Nimen muistaminen on toisen arvostamista!
14.02.2024Iloista ystävänpäivää 💝
08.02.2024Talvipyöräily on myös sinun juttusi muutaman vinkin luettuasi ja eikun tuumasta toimeen.
07.02.2024Taidenäyttelyihin museokortilla - kaikkien aikojen kortilla!

Siirry arkistoon »