Kesälomat alkavat toukokuussa - tuleeko kiire saada pöytä puhtaaksi?

06.05.2016

Osaatko valmistautua lomaan?

Tärkeää on loman aloittaminen ja lopettaminen oikein. Paras lomasuunnitelma on, että lomalla ei tehdä töitä ja jätetään työkännyt ja koneet työpaikalle. Siinä hyvän loman perusraamit. Kuulostaako helpolta?

Omia suosikkejani lomallelähdön neuvoissa on, että tekee hyvissä ajoin listan ennen lomaa hoidettavista hommista. Ja varaa niille aikaa. Kiitin jälleen työpaikkani sähköistä kalenteria, johon sain varattua itseni ja muiden tiedoksi runsaasti työaikaa lomaa edeltäviin päiviin ja viikkoihin. Silti en osannut ennakoida tulipalohommien määrää.

Hoidettavien töiden listani onkin vielä melko pitkä, vaikka työpäiviä on jäljellä enää neljä. Vääjäämättä osa töistä jää elokuulle. Juhannusaaton kynnyksellä pysähdyn hetkeksi tekemään uuden listan, johon merkitsen kesken jääneet ja muut työt, joista jatkan sitten lomalta palattua. Kun asiat ovat paperilla, ei niitä tarvitse pyöritellä mielessä. Sitä paitsi lomalta paluu on suht kivutonta kun työpaikalla odottaa lista, josta voi hommat aloittaa loman jälkeen. Tänä vuonna noudatan myös ohjetta, että lomalta kannattaa palata keskellä viikkoa. Katsotaan, tuntuuko ensimmäinen työviikko keveältä kun jo parin päivän päästä pääsee taas viikonlopun viettoon.

Lomalle kannattaa laskeutua jo ennen lomapäiviä: lähteä joinain päivinä aikaisemmin töistä "lomailemaan" ja viritellä viikonloppuisin lomatunnelmiin. Myös loman jälkeen voi kiinnittää erityistä huomiota vapaa-ajan viettoon ja iltaisin ja viikonloppuisin voi leikkiä olevansa yhä lomalla. Elämä ei lopu vaikka loma loppuukin. Ehkä lomalla saa päälle kunnollisen palautumisen putken, ja jatkossa osaa pitää hengähdystaukoja työn lomassa, työpäivien jälkeen ja vapailla. Ei vain lomalla.

Mitä sitten kannattaa suunnitella itse loman varalle?

hengaillaan.jpg

Työterveyslaitos suosittelee vähintään kolmen viikon yhtäjaksoista lomaa, neljässä viikossa lähes kuka tahansa onnistuu rentoutumaan toden teolla. On loma sitten minkä pituinen tahansa, tärkeintä on lomarauha: sähköpostiin lomavastaaja ja työkänny kiinni. Entä jos työasioita tulee lomallakin mieleen? Hyvä keino on kirjoittaa ne ylös paperille (älä siis avaa työkännyä/konetta!). Työajatukset voi sitten taas unohtaa loman ajaksi ja palata muistilistaan töihin palatessa.

Usein kuulee sanottavan, että loma on onnistunut, jos palatessa on unohtanut kaikki salasanat. Itse kirjoitan päivittäinkin käytetyt salasanat muistiin lukkojen taakse, jotta lomalta paluu ei ala niiden metsästämisellä. Muistiinliittyvistä syistä jätän myös työpöydän siivoamisen lomalta paluuseen. Lomalle lähtiessä siivoaminen vain stressaa paljastaessaan unohtuneet työt. Ja jos siivoan pöydän ennen lomaa, en palatessa taatusti muista minne ja millä periaatteella olen minkin tärkeän asian siivonnut. Parempi aloittaa työt pöydän putsaamisen merkeissä.

Työssä on oma rytminsä, lomalla toinen. Itselleni vaikeinta ovat ensimmäiset lomapäivät, uuden rytmin löytäminen. Viikonloppuisin mökillä rentoutuu. Loman alkupäivinä sen sijaan ajattelen: onko täällä pakko olla useampikin päivä, ehkä koko kesä?! Apua. Muutamassa päivässä löytyy lomarytmi. Salasanojen lisäksi unohtuu kaikki muukin, sitä vain lilluu hetkestä ja paikasta toiseen. Ihanaa!

Näin kirjoitti Sirpa blogissaan.

Vinkkejä lomalle lähtöön ja palautumiseen mm. Sirkku Kivistön kirjassa "Vaihda vapaalle - lomalle lähtijän opas" (Työterveyslaitos, 2008). Linkkien takana vinkkejä myös nuorille kesätyöntekijöille, esimiehille ja niille, jotka ovat töissä kesähelteillä.

Lähde: Suomen Psykologisen seuran kotisivut. Virpi Kalakoski

27.01.2019LOISTAVA UUTINEN - suomalainen tuotekehitys on Kehitystä!
24.01.2019Perhetausta vaikuttaa merkittävästi tyttöjen ja poikien koulumenestykseen!
10.01.2019FOMO onkin jonoutumisen syy - mikä ihmeen fomo
03.01.2019Ruokahävikin hinta 500 milj. euroa per vuosi!
31.12.2018Opettajien aika alkoi mennä muuhun kuin opettamiseen!?
15.12.2018Se on Kauneimpien joululaulujen aikaa juuri nyt !!
12.12.2018Tonttuikkuna; on muuten tämänkin Joulun hittijuttu!
20.11.2018Lapsen oikeuksien viikon 2018 teemana osallisuus
19.11.2018Seurakuntavaalit 2018
10.11.2018Mukavaa Isänpäivää kaikille!
09.11.2018Me Marja-Sinikka ja Riitta Nenäpäivän iloiset lipaskerääjät olemme nyt liikkeellä OSALLISTU ja AUTA lapsia ja perheitä!
06.11.2018Tampereella joulurauhan julistus 2018 Aleksanterin kirkon kirkkopuistossa!
05.11.2018Kirkko ilmastoystävällisen yhteiskunnan puolesta
04.11.2018Laita hyvä liikkeelle SOMEssa - jaa hyvää mieltä!
04.11.2018Näkökulma: syrjäyttääkö koneäly ihmisen älykkyyden, tekeekö SoMe onnettomaksi?!
02.11.2018Pyhäinpäivänä muistetaan aiempia sukupolvia
30.10.2018Nenäpäivänä 9.11. konsertti koko illan Yle TV2 ja Areena.
29.10.2018Rohkeasti mukaan tapaamaan uusia ihmisiä!
25.10.2018Mutta, mutta ... ihminen ei elä vain leivästä - elämään kuuluu paljon muutakin
20.10.2018Iloa toimeliaisuudesta -vanhusten päivä on joka päivä!
19.10.2018Kouluissa kahta pääruokaa - liharuuan rinnalle kasvisruokaa!
11.10.2018Järjestä Pinkit juhlat ja tee Hyvää!
10.10.2018TYTTÖJEN PÄIVÄ
06.10.2018Minkälainen on sinun kirkkosi?
03.10.2018Seurakuntavaalit 2018 Tampereella - missä voi äänestää
02.10.2018Seurakuntavaalit 18.11.2018 teemalla Minun kirkkoni
23.09.2018Syksyllä liikutaan ulkona ja saleilla
20.09.2018Nälkäpäivän keräys juuri nyt ajankohtaista!
17.09.2018Mistä seurakuntien luottamushenkilöt päättävät?
03.09.2018Kauppaan - omat kauppakassit mukaan!
07.08.2018Käytännön vinkkejä vanhemmille lapsen ja nuoren koulun alkuun liittyen
07.08.2018Turvallisesti koulumatkalla
06.08.2018Koulutyö alkaa - mutta kuka kasvattaa ja miten?
24.07.2018Sub Rosa - kesäretkelle ruusutarhaan!
18.07.2018Hellekesä jatkuu Suomessa
01.07.2018Luonto houkuttelee liikkumaan etenkin kesäaikaan!
25.06.2018Kesällä mennään leirille ja syödään mansikoita!
07.06.2018Onko lapsen päivähoito kotihoitoa parempi vaihtoehto niin lapselle kuin äidillekin?
01.06.2018Paljon Onnea vastavalmistuneille!
13.05.2018Äitienpäivänä - kiitos äidille!
13.05.2018Pyhäjärven ympäriajo upeassa säässä - hieno fiilis!
10.05.2018Pyhäjärven kirkkopyöräily Pirkanmaalla - lähde mukaan porukkaan!
07.05.2018Pyöräilyviikko menossa - ei kun fillarilla kulkien joka paikkaan!
09.04.2018Eriarvoistumisen kierteen katkaisisi panostus koulutukseen!
03.04.2018Ammattikoulun kasvokkain opetusta on lisättävä, koska lähiopetus vähentää syrjäytymistä!
06.02.2018Koululaiset kesälomille juhannuksena
02.01.2018Haluatko oikeasti sitä, mitä olet itsellesi luvannut?
27.12.2017Onnea vuodelle 2018!
20.12.2017Mukavaa Jouluaikaa Sinulle
09.09.2017Pojilla tarve puhua aikuisten kanssa
11.08.2017Lasten ja nuorten liikunta on tyyristä - miten kulut kuriin?
14.07.2017Rumbaa, polkkaa vai peräti salsaa tai svengaavaa sengaa?
05.05.2017Tutkija tuoreesta Pisa-tuloksesta: "Pojat eivät aina kerro huolistaan"
02.05.2017Talousnäkymissä valoa - veturina toimii lounaisrannikon vientiteollisuus.
26.04.2017Hallitus päätti mm. opintotukeen huoltajakorotus, toisen asteen koulutukseen uudistuksia
09.04.2017Aurinkoista huhtikuun jatkoa ja lämmin kiitos!
05.04.2017Erityisopettajan arkimietteitä; suuret ryhmät ongelma!
27.03.2017Kalevan kirkkoon panimo? Helmiä: Taiteen ja kirkon yhteys sykähdyttävä sekä otetaan myös ulkotila haltuun
21.03.2017Maailman suurin kynttiläillallinen la 25.3.2017 klo 20.30 - 21.30
19.03.2017MATIKKATAIDOT RAPAUTUVAT - matikan taitoa tarvitaan arkielämässä paljon
18.03.2017Kadut ja pyörätiet surkeassa kunnossa Pirkanmaalla
10.03.2017Nuorissa siis on tulevaisuus ja toivo - mutta entä nuorten oma tulevaisuus ja toivo?
10.03.2017SENIOREITA SYRJITÄÄN jopa NÖYRYYTETÄÄN ASIAKASPALVELUTILANTEISSA
09.03.2017KOULUTUS KUNNIAAN - JOKAISELLA OLTAVA MAHDOLLISUUS hankkia yhteiskunnassa välttämättömiä avaintaitoja
08.03.2017HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ
10.02.2017Suuntana Särkänniemi talvellakin - kulttuuritapahtuma kutsuu.
06.02.2017Lapsilla on oikeus samaan henkilötietosuojaan kuin kaikilla muillakin, ja lisäksi he kuuluvat erityisen suojelun piiriin, koska ovat lapsia!
06.02.2017Kuntien toiminta muutoksessa
30.11.2016Mäkilä, Kaivanto, Longo - taidetta Sara Hilden taidemuseossa 2017
19.11.2016VIELÄ EHDIT -> Tampereen Taidemuseossa esillä Essi Renvall - Ihmisyyttä etsimässä
06.06.2016Suuntana Helsinki Kuusisaari - kesälomailijalle kaksi hienoa taide-elämystä samalla kertaa!
01.06.2016Kesäkerhotoimintaa on kyllä tarjolla Pirkanmaallakin
25.05.2016Kirkkopyöräily la 28.5.2016 klo 10:00 - 15:00
06.05.2016Kesälomat alkavat toukokuussa - tuleeko kiire saada pöytä puhtaaksi?
05.05.2016LIKKOJEN LENKKI TAMPEREELLA 21.5.2016
04.05.2016Tampereen Taidemuseossa Välimeren valoa näyttely - upeita teoksia!
02.05.2016Vielä ehdit Carolus Enckelin teoksia katsomaan!
29.04.2016Vappumunkkien valmistus on taitolaji!
10.04.2016Mukavia elämyksiä -> Pirkanmaan Taidesuunnistus 23.- 24.4.2016
16.03.2016Kynttiläillallinen Earth Hour la 19.3.2016 klo 20.30
08.03.2016Hyvää Naistenpäivää - naisten euro on vain 83 senttiä vielä.
08.02.2016TABLETTI VAI RIHVELITAULU -> mieluiten molemmat tehokäyttöön!
05.02.2016Viisi syytä tanssia tänäänkin - Lumitangoa!
18.01.2016Pinnallisia digiloikkia - koulussa tulee pikemminkin lisätä kirjojen lukemista, empatian oppimista, oman itsensä etsimistä ja yhteistoiminnallisuutta!
15.10.2015Puoli miljoonaa aikuista Suomessa ei osaa kunnolla lukea!
06.09.2015Syksyn satoa - omppu päivässä pitää lääkärin loitolla
01.09.2015Liikkumalla ulkona ja/tai saleilla kunto kohenee ja kalorit kuluvat
22.07.2015Ajankohtaista on leipoa herkullista mustikkaista piirakkaa
04.06.2015Vuoden nuori taiteilija 2015 - Ville Andersson
03.06.2015Lähde mukaan tanssimaan; kesäkurssit kutsuvat. Tanssi tuo iloa elämään!
30.05.2015Jo joutu armas aica Ja Suwi suloinen
03.05.2015Nuorten ja lasten toimintaa suvena 2015 Tampereen seudulla
02.05.2015Nuoret aikuiset eivät ole uusavuttomia
17.04.2015Sara Hildenin taidemuseossa maailmankuulun Wurm'n teoksia
13.03.2015VANHEMMAN ROOLI AMMATIN VALINNASSA
12.03.2015Pääsiäinen on jo huhtikuun alussa tänä vuonna
07.03.2015Lapsiasiahenkilö/lapsiasiamies
28.02.2015Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää
14.02.2015EI UNOHDETA ARJESSA YKSINÄISIÄ LAPSIA, NUORIA EIKÄ SENIOREITA!
09.02.2015Liirum laarum laskiainen

Näytä lisää »