VIELÄ EHDIT -> Tampereen Taidemuseossa esillä Essi Renvall - Ihmisyyttä etsimässä19.11.2016 Retrospektiivisessa näyttelyssä 1.10.2016–29.1.2017 Renvallin tuotantoa laajasti:Essi Renvall (1911-1979) muistetaan herkkien lapsiaiheiden ja eleganttien naiskuvien muovailijana, mutta yhtä lailla Renvall kuvasi poliittisen, kulttuuri-, liike- ja tiede-elämän keskeisiä vaikuttajia. Muotokuvien lisäksi Essi Renvall veisti myös monumentaalitöitä, joista tunnetuin on Helsingin Eteläsatamassa sijaitseva Rauhanpatsas (1968). Essi Renvallin näyttely on toteutettu yhteistyössä Oulun taidemuseon kanssa. Sen yhteydessä julkaistaan laaja näyttelykirja, jonka on kustantanut Suomen Kirjallisuuden Seura ry. Renvall on tehnyt myös monia merkittäviä tilaustöitä ja julkisia veistoksia. Tamperelaisille tutuin lienee Marianpuistossa sijaitseva Atlas-tyttö, jonka Suomen Trikoo Oy lahjoitti kaupungille yhtiön 50-vuotisen toiminnan muistoksi. Renvall oli aikaansa edellä oleva taiteilija ja hänelle oli tyypillistä kokeilu erilaisilla uusilla tekniikoilla, kuten veistosten patinoinneilla, kultauksilla ja maalaamisella. Töissään hän toi usein esille korut yksityiskohtaisesti. Kuva: Jari Kuusenaho, Essi Renvall: Liisa 1969 Lisätietoja: Tampereen taidemuseo |