Nysse kohta muisto vain - dösät suositumpia kuin koskaan aikaisemmin13.10.2011 Tunnelihanke lisää yksityisautoilua ja näin ollen tukee alati lisääntyvää hiilidioksidipäästöongelmaa = ilmaston saastumista.NYSSETIlmaston ja ilman laatu – meidän luonnollinen ja terve elinympäristö – nojaa siihen, että joukkoliikennettä ja kevyen liikenteen ratkaisuja kehitetään ja yksityisautoilusta tehdään vähemmän houkutteleva liikkumisen vaihtoehto. Teknologiateollisuuden tuotteilla ja teknologioilla vaikutetaan keskeisesti kansalaisten ja ympäristön hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Suomalaiset teknologiateollisuuden yritykset ovat usein edelläkävijöitä kehitettäessä kestävän kehityksen mukaisia käytäntöjä ja toimintatapoja. On kummalista, että tunnelihankkeelle näytetään vihreää valoa samaan aikaan kun Tampereen kaupunki on linjauksenaan todennut vuosi sitten seuraavaa otsikolla: Tampereen joukkoliikenne ympäristön puolesta! ” Tavoitteenamme on riittää toimivia, palvelevia ja helppokäyttöisiä joukkoliikennepalveluita. Hyvät joukkoliikennepalvelut edistävät myös ympäristöystävällisempää matkustamista taajama- ja kaupunkiliikenteessä, sillä joukkoliikenteen päästöt ovat yksityisautoiluun verrattuna paljon pienemmät. Suomessa liikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä on noin 20 % ja niistä tieliikenteen osuus on yli 70 %. Vaikka autojen moottoritekniikka on kehittynyt, ei liikenteen päästöjen määrä ole vähentynyt. Tieliikenteen määrä on lisääntynyt ja ihmiset ostavat entistä isompia autoja.” DÖSÄTMitä puolestaan pääkaupunkiseudulla tapahtuu (13.9.2011 HS): Joukkoliikenteen matkustajamäärä jatkaa kasvuaan Helsingin seudulla."HSL:n toisen neljänneksen osavuosikatsauksessa ennustetaan, että alueen tämän vuoden (siis 2011) matkustajamäärä kohoaa yli 336 miljoonaan. Kasvua viime vuodesta (2010) on liki kolme prosenttia, kun talousarviossa oli varauduttu kahden prosentin kasvuun. ” |