Numeroilla on merkitystä - vanhusten hoitopalveluissa

Vanhuspalvelulain tavoitteena on

• edistää ikääntyneiden hyvinvointia ja kaventaa hyvinvointieroja
• tukea ikääntyneiden osallisuutta ja voimavaroja
• edistää ikääntyneiden itsenäistä suoriutumista puuttumalla ajoissa toimintakyvyn heikkenemiseen ja sen riskitekijöihin
• turvata ikääntyneiden palvelutarpeen arviointiin pääsy ja määrältään ja laadultaan riittävät palvelut.

Nyt hallituksessa on sovittu minimiksi 0,5 hoitajaa laitoshoidossa olevaa vanhusta kohti. Tuolla 0,5 minimillä ei korjata vanhustenhoidon tilaa eikä työntekijöiden jaksamista vanhuspalveluissa. 

Hoitoalalle koulutetaan jatkuvasti uusia ammattilaisia, mutta he irtisanoutuvat töistä ja menevät muihin tehtäviin, koska eivät jaksa. Hoitajatuttavani kertoi, että Tampereella hänellä on kotikäynti Tammelassa ja seuraava käynti Takahuhdissa. Siirtymään on resursoitu viisi minuuttia aikaa? Tuona aikana hän ei ehdi edes siirtyä vanhuksen kodista kadulla olevalle autolleen lähteäkseen seuraavaan paikkaan. Vanhusasiakasta ei voi jättää ilman hoitoa yhtenäkään päivänä, vaikka menisi ylitöiksi ja vaikka ylityöstä ei makseta palkkaa.  

Pääministeri kommentoi vanhuspalvelulakia seuraavasti: ”Päätös on vahva ukaasi ja kannuste kaikille kunnille ja hoitolaitoksille hoitaa räikeimmät epäkohdat vanhustenhuollossa kuntoon”. Eikö tämä kerro yksiselitteisesti, että tätä nykyä vanhusten hoito; laitoshoito, kotihoito, omaishoito on meillä osittain todella heikossa jamassa.

Lakia on kommentoitu myös sanomalla, että numerot eivät merkitse mitään vaan on katsottava hoitoa kokonaisuutena mm. tarjottava vanhuksille virikkeitä.

Minun läheiseni, sotaveteraani joutui odottamaan sairaalassa hoitopaikkaa kuukausitolkulla. Kysyin häneltä, että miten sinua hoidetaan täällä. Hän vastasi, että ”ei ole mukavaa tuijotella päivästä toiseen valkoista kattoa, ei nuo hoitajat ehdi auttamaan minua tarpeillekaan…” Hoitajat sanoivat, että hän on sänkyyn hoidettava tapaus – ei liiku itsenäisesti enää koskaan. Hän sai lopulta hoitopaikan niin sanotun luonnollisen poistumajonon kautta. Ihmetykseni oli suuri kun menin häntä tapaamaan uuteen paikkaan parin viikon kuluttua: veteraani köpötteli rollaattorin avulla käytävällä vastaan hymyillen ja myhäili ”voi, että nuo tytöt sitten on mukavia, kun vievät syömään tuonne ruokasaliin, leikkaavat hiukset ja käyttävät pihalla…”.

Kyllä se niin on, että hoitavilla käsipareilla, ihmisillä; 0,5 vai 1,0 vai 1,2 hoitajaa per vanhus on merkitystä!

Marja-Sinikka Tuhkanen-Mattila, Tampere