Lähiruokaa torilta ja pikkukaupoista

On se sitten kumma, että meillä täällä kotikonnuilla jaksetaan ihmetellä miten hyvää ruokaa saamme syödä jollain turistireissulla vaikka suomalaisten suosikkikohteissa Espanjassa, Italiassa tai Thaimaassa.

Kaikkien noiden mainittujen maiden kokkauksen perusta on lähiruoka. Esimerkiksi Espanjan maakunnissa, kaupungeissa ja kylissä, osataan arvostaa omassa ympäristössä tuotettuja ruoka-aineita, kausituotteita ja viinejä, juustoja, lihaa, kasviksia, hedelmiä. Maatilat, kauppahallit, torit ja ravintolat tekevät paikallisista tuotteista herkkuja ja ovat myös niistä aiheellisesti ylpeitä. Kokit apureineen kipaisevat aamuisin toreille ja kauppahalleihin poimimaan juuri ne herkut ja tuotteet, joita he tulevat ruuanlaitossaan käyttämään. Totta kai varastoa täydennetään päivän mittaan monin eri tavoin: lähiruokatoimittajat tuovat leivät sun muut ravintolaan. Näin toimitaan edelleenkin em. maissa siis ei ole todellakaan kyse muistelmista vuodelta 1965.

Suomessa oli muutama kymmenen vuotta sitten tilanne, että pientilalliset, marjastajat, kalastajat ja puutarhurit tuottivat tuoreita ja maukkaita raaka-aineita toreilla, lähikaupoissa ja tukkukaupoissa myytäväksi. Mutta nyt tilanne on toisin. Tukkukaupat eivät mm. osta enää yksityisen henkilön keräämiä marjoja tai kalastajan nappaamia kaloja. Syömme globaalisti, ympäri maailmaa tuotettua ruokaa, jonka matka ruokapöytiimme on pitkä ja kulkee monen välikäden eli jakeluportaan kautta.

Tuoreus, maku sekä ympäristöystävällisyys ovat vain asiakaslupauksia, joita ei haluta lunastaa.

Hyvä esimerkki tästä tehokkaasta, mutta hieman kyseenalaisesta jakelusta on se, että suomalainen puutarha, joka sijaitsee puolen kilometrin päässä paikallisesta kirkonkylän kaupasta, lähettää salaatit kyseisen ketjun keskusvarastoon pääkaupunkiin. Tämä varastokeikka kestää muutaman päivän ja salaatti matkustaa 400 kilometriä rekassa sen sijaan että se tuotaisi vastaleikattuna ja tuoreena paikalliseen myymälään - puolen kilometrin päähän. Miksi? Selitys on, että logistiikan pitää toimia ja se on kustannustehokkain tapa saattaa ruokatarvikkeet kuluttaja-asiakkaiden saataville. Moderni asiakkaat ovat kuulemma kiireisiä ja  asioivat vain hypermarketeissa, joista saa kaikkea kerralla. No - tämä trendi on kyllä jo väistynyt maailmalla: nyt kivijalkaputiikit ja tuoretorit ovat todella suosittuja ruuan shoppailupaikkoja ei ainoastaan ammattikokkien vaan myös taviskokkaajien keskuudessa. Mikähöhän siinäkin on, että kotimaassamme myydään toreilla globaalisti tuotettuja vihanneksia ja muita tuotteita, mutta lähiruokaa ei notku pöydillä kuten muissa eurooppalaisissa kaupungeissa.

Tai kuten viime kesänä, mansikka-aikaan torilta ostetut mansikat homehtuivat puolen tunnin kotimatkalla ennen kuin niiden säilömistä edes ehti ajatella. Asiakaslupaus kun oli, että osta juuri poimittuja, herkullisia, kotimaisia mansikoita...vitamiinit ja kesän maku talteen pakastimeen.

Onko niin, että meillä Suoemssa noudatetaan eri EU-direktiivejä kuin Espanjassa, Italiassa tai muissa EU-maissa - tiedä häntä. Päätin viime kesän kokemuksista oppineena, että käyn poimimassa mansikat, vadelmat ja mustikat itse suoraan paikallisilta kasvupaikoilta (itsepoimintana puutarhoilta tai lähimetsistä) niin tiedän miten tuoreita marjat ovat.

Niin tuoreus ja ympäristöystävällisyyspuoli noin yleensä? Katsoin ihan mielenkiinnosta joidenkin tuoretuotteiden valmistuspvm  ja parasta ennen päiväyksiä ja havaitsin, että tuoretuotteena myytävä ruoka on ollut matkalla kaupan tiskiin viikon verran. Ei ole tavatonta, että tuote on myynnissä toisen viikon. Syömmekö ruokaa, joka on terästetty tavalla tai toisella säilyväksi tuoretuotteeksi!? Miten tuo vaikuttaa hyvinvointiimme ja terveyteemme pitkässä juoksussa.

Mikä voisi olla ratkaisu siihen, että oikeasti suomalaisetkin palaisivat 60-luvun tyyliin shoppailemaan ruokansa lähikaupasta, toreilta ja kauppahalleista.

Meillä on pitkälle kehitettyjä verkkotilausjärjestelmiä, joten se on varmasti yksi keino tukea lähiruokamarkkinoita. Lähiruokaa tulee olla saatavilla edullisesti. Edullisuutta ei voida aina taata, mutta laadusta ollaan kyllä valmiita maksamaan hieman enemmän. Paikallisten lähiruokatuottajien työtä voidaan tukea siten, että koulut, sairaalat, kunnat ja muut laitokset yksinkertaisesti lisäävät lähiruoan käyttöä ruokatuotannossaan ja näin myös sen kulutusta. Kun lähiruokaa pitää tuottaa enemmän julkisorganisaatioden tarpeisiin niin tämä lisää kohtuuhintaisen lähiruuan tarjontaa ja myyntiä, saatavuutta myös tavallisten kotitalouksien tarpeisiin.

Suuret marketit ovat lanseeranneet ns keräilypalvelua eli siinä asiakas jättää kauppaan ruokatarviketilauksen, kauppa hoitaa hyllyjen välissä juoksemisen, ja lopuksi asiakas noutaa valmiit kassit kaupan jakelupisteestä.

Tämän tyyppinen systeemi toimii myös lähiruokaa suosivissa pikkukaupoissa. Asiakas tilaa ja maksaa tuotteet verkkosivujen kautta. Lähiruokatuottaja toimittaa tavarat kauppaan. Kauppa laittaa tilatut tuotteet valmiiksi laatikoihin. Asiakas noutaa itse ostoksensa lähikaupoista tai kauppa-autoista, city-myymäläautoista eli mynskeistä (kuten niitä autoja joskus kutsuttiin).  Voipa siinä samalla noutaa myös naapurin tai koko korttelin laatikot: näin yhteisöllisyys kasvaa ja kuljetusten hinta  pienenee per tilaus. Säästyneet polttoaine-eurot voi sitten kukin asiakas käyttää ruuan laatuun ja tuoreuteen; vitamiineihin, kesän makuun.