Andy Warhol Tampereella toukokuun loppuun01.04.2014 Andy Warhol on yksi maailman tunnetuimpia taiteilijoita ja hänen teoksensa kuuluvat kuuluisimpien taideteosten joukkoon. Poptaiteen ikoniksikin tituleeratun, Andy Warholin tuotantoa esittelevä näyttely An American Story on Sara Hildenin taidemuseossa vajaan kolme kuukautta eli 8.3. – 28.5.2014. Näyttelyyn valitut teokset ja niitä taustoittava arkistomateriaali tarjoavat läpileikkauksen Andy Warholin uran keskeisiin vuosiin 1961–86. Taiteilija, joka itse kiisti olevansa taiteilija lainkaan, muutti käänteentekevästi kuvan Amerikasta ja samalla kuvan modernista yhteiskunnasta. Andy Warhol (Andrew Warhola, 1928 Pittsburgh - 1987 New York) oli yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä. Warhol aloitti uransa 1950-luvulla mainospiirtäjänä. Hän oli 1960-luvun alussa suosioon nousseen pop-taiteen edelläkävijöitä, jonka töistä, kuten sarjasta silkkipainettuja Marilyn Monroen kasvokuvia, on tullut pop-taiteen ikonisia teoksia (ks. taiteilijan museosivusto). Vuodesta 1963 alkaen Warhol saavutti mainetta myös underground-elokuvien tekijänä, ja 1970-luvulla hänestä tuli hyvin kysytty kuuluisuuksien muotokuvien maalaaja. Lue lisää näyttelystä Sara Hildenin taidemuseon sivuilta. |